Oletko koskaan kuullut kauniimpaa tarinaa.
Olin kerran kävelemässä suuren basaarin kujalla, kun näin erään kaupan
kassalla myyjän puhumassa pojalle, joka oli korkeintaan viisi- tai
kuusivuotias. Kaupan myyjä sanoi pojalle: ”Olen pahoillani,
mutta sinulla ei ole tarpeeksi rahaa, jotta voisit ostaa tämän nuken.”
Sitten poika kääntyi puoleeni ja kysyi: ”Setä, voisitko tarkistaa
eivätkö rahani oikeasti riitä?” Laskin pojan rahat ja
vastasin: ”Valitettavasti, sinulla ei ole
tarpeeksi rahaa tähän nukkeen.” Poika kuitenkin piti edelleen nukkea
kädessään.
Lopulta astelin lähemmäksi poikaa ja kysyin, kenelle
hän halusi nuken antaa. Poika vastasi: ”Tämä on se nukke, jota minun
siskoni rakasti kaikkein eniten ja halusin antaa tämän hänelle
syntymäpäivälahjaksi.” ”Minun pitää antaa tämä nukke äidilleni,
jotta hän voi antaa sen siskolleni, kun hän menee sinne.” Pojan silmät
olivat niin surulliset, kun hän sanoi nuo sanat. ”Siskoni on mennyt
Jumalan luo ja isi sanoo, että äiti menee sinne myös hyvin pian.
Ajattelin, että äiti voisi viedä nuken siskolleni.”
Sydämeni
oli pysähtyä, kun kuulin pojan sanat: ”Sanoin isille, että hänen pitäisi
sanoa äidille, että hän ei saa lähteä, ennen kuin minä tulen takaisin
kotiin täältä.” Sitten poika näytti minulle kauniin kuvan itsestään,
jossa hän nauroi suunnattomasti, ”haluan, että äiti vie tämän kuvan
siskolleni, jotta hän ei unohtaisi minua.” ”Rakastan äitiäni ja toivon,
että hänen ei tarvitsisi lähteä, mutta isi sanoo, että hänen pitää
lähteä, jotta hän voi olla yhdessä pikkusiskoni kanssa.” Sitten poika
katsoi nukkea uudelleen surullisin silmin.
Otin nopeasti lompakkoni taskustani ja sanoin pojalle: ”Katsotaanoa kuitenkin vielä kerran, jospa rahasi kuitenkin riittäisivät. ”Ok”, vastasi poika ja niinpä aloimme laskea rahoja uudelleen. Olin
lisännyt hieman rahaa omasta kukkarostani pojan huomaamatta ja niinpä
rahat riittivät nukkeen ja niitä jäi vielä hieman ylikin. Pieni poika sanoi: ”Jumalalle kiitos, että rahani riittivät.”
Sitten poika vielä jatkoi: ”Eilen illalla pyysin Jumalalta, että rahani
riittäisivät tähän nukkeen, jotta äiti voisi antaa sen siskolleni ja
Jumala kuuli toiveeni. Toivoin myös, että rahani riittäisivät yhteen
valkoiseen ruusuun, mutta en kehdannut pyytää Jumalalta liian paljoa,
mutta Jumala antoi minulle tarpeeksi rahaa sekä nukkeen, että ruusuun.
Äitini rakastaa valkoisia ruusuja.”
Kun olin saanut ostokseni
tehtyä, olin aivan erilaisella mielellä kuin ennen basaariin tuloani. En
pystynyt unohtamaan tuota pientä poikaa. Sitten yhtäkkiä muistin
jotain, mitä olin lukenut sanomalehdestä: humalainen rekkakuski oli
ajanut kolarin henkilöauton kanssa, henkilöautoa oli ajanut nainen ja
hänen kyydissään oli ollut hänen tyttärensä. Tytär oli kuollut heti ja
nainen oli koomassa sairaalassa, naisen perheen piti päättää
irrottaisivatko he hänet hengityskoneesta koska hän ei pystyisi enää
heräämään. Voisiko tässä olla kyseessä juuri tuon pienen pojan perhe?
Kaksi päivää tapahtuman jälkeen luin sanomalehdestä, että tuo nainen
oli kuollut. En pystynyt hillitsemään itseäni, joten kävin ostamassa
kimpun valkoisia ruusuja ja otin selvää missä naisen hautajaisia
vietettiin. Menin hautajaisiin katsomaan naisen avonaista arkkua ja
siellä hänen vierellään oli valokuva pienestä nauravasta pojasta, hänen
kädessään oli valkoinen ruusu ja rinnallaan kaunis nukke. Katsoin naista
kyyneleet silmissäni ja poistuin hiljaa, tunsin että elämäni oli
muuttunut lopullisesti.
Vielä tänäkään päivänä en pysty
käsittämään sitä rakkauden määrää, jota tuo pieni poika tunsi äitiään ja
siskoaan kohtaan. Ja vain sekunnin murto-osassa humalainen kuski oli
vienyt kaikkein rakkaimmat ihmiset hänen luotaan pois.
