Elämän palapeli

Elämän palapeli

 10.10.13

Miksi pitää valita? Miksei voi saada kaikkea? Mistä tietää, että valitsee sen oikean vaihtoehdon?

Montako valintaa olet tänään tehnyt? Miten monta tulet vielä  tekemään? Yhtään päivää emme voi elää tekemättä jonkinlaista valintaa, päätöstä tai ratkaisua eri vaihtoehtojen välillä.

"Elämä on kuin palapelin kokoamista", sanoi ystäväni, kun  juttelimme valintojen tekemisestä.

Me etsimme yhteensopivia paloja, jotta saisimme meille mieluisan, hyvän elämän. Joskus elämän yllättävät tapahtumat ja käänteet tuovat lisää palasia jo melkein valmiiseen palapeliimme. Uusien, erilaisten palojen sovittaminen vie enemmän aikaa. Uuteen tilaisuuteen tai hetkeen tarttuminen saattaa tuoda palapeliimme juuri sen parhaan palan.

Valintoja tehdessämme, huomaamme, että lähes joka kerta asia ratkeaa jollakin tapaa. Palapelikin tulee ajallaan valmiiksi.
Ystäväperheessäni on innostuttu suurien palapelien kokoamisesta. Heillä vieraillessani ihastelen valmiita palapelejä. Heidän mielestään upeinta  palapelien kokoamisessa on hetki juuri ennen viimeisen palan paikalleen asettamista.

Millä perusteella valita, mikä olisi se oikea tie?

Mitä tekemistä Jumalalla on minun valintojen kanssa? 

Entä sitten kun valitsemme väärin ja kuljemme väärään suuntaan? Niinhän elämässä käy. Raamatun hyvin lohdullinen sanoma on, että peli ei ole silloinkaan menetetty. Meillä on Raamatussa siitä useita esimerkkejä, miten suunnan voi korjata, esimerkiksi tuhlaajapoikavertaus kertoo tästä samasta asiasta.
 
Valintojen tekemiseen liittyy myös pelkoa.

Jos ei valitse, niin sekin on valinta.

Epäröinnin kynnyksellä 

kysy kuinka paljon rohkeutta

uskallat tänään jättää käyttämättä.

- Tommy Tabermann

Joskus on kierrettävä kaukaa, kun suoraan ei pääse.

Mikä olisi muuttunut, jos olisin valinnut eri tavalla. Olisiko polkuni ollut silloin helpompi kulkea? 

Viime vuonna, viime kuussa, viime viikolla tai eilen tehdyistä valinnoistamme huolimatta tämä päivä antaa meille uuden mahdollisuuden.

Käytä oikein valinnan valtaasi 

- sydämen viisaudella -

Valkoinen ruusu

 

 

 

Oletko koskaan kuullut kauniimpaa tarinaa.

Olin kerran kävelemässä suuren basaarin kujalla, kun näin erään kaupan kassalla myyjän puhumassa pojalle, joka oli korkeintaan viisi- tai kuusivuotias. Kaupan myyjä sanoi pojalle: ”Olen pahoillani, mutta sinulla ei ole tarpeeksi rahaa, jotta voisit ostaa tämän nuken.” Sitten poika kääntyi puoleeni ja kysyi: ”Setä, voisitko tarkistaa eivätkö rahani oikeasti riitä?”  Laskin pojan rahat ja vastasin: ”Valitettavasti, sinulla ei ole tarpeeksi rahaa tähän nukkeen.” Poika kuitenkin piti edelleen nukkea kädessään.

Lopulta astelin lähemmäksi poikaa ja kysyin,  kenelle hän halusi nuken antaa. Poika vastasi: ”Tämä on se nukke, jota minun siskoni rakasti kaikkein eniten ja halusin antaa tämän hänelle syntymäpäivälahjaksi.” ”Minun pitää antaa tämä nukke äidilleni, jotta hän voi antaa sen siskolleni, kun hän menee sinne.” Pojan silmät olivat niin surulliset, kun hän sanoi nuo sanat. ”Siskoni on mennyt Jumalan luo ja isi sanoo, että äiti menee sinne myös hyvin pian. Ajattelin, että äiti voisi viedä nuken siskolleni.”

Sydämeni oli pysähtyä, kun kuulin pojan sanat: ”Sanoin isille, että hänen pitäisi sanoa äidille, että hän ei saa lähteä, ennen kuin minä tulen takaisin kotiin täältä.” Sitten poika näytti minulle kauniin kuvan itsestään, jossa hän nauroi suunnattomasti, ”haluan, että äiti vie tämän kuvan siskolleni, jotta hän ei unohtaisi minua.” ”Rakastan äitiäni ja toivon, että hänen ei tarvitsisi lähteä, mutta isi sanoo, että hänen pitää lähteä, jotta hän voi olla yhdessä pikkusiskoni kanssa.” Sitten poika katsoi nukkea uudelleen surullisin silmin.

Otin nopeasti lompakkoni taskustani ja sanoin pojalle: ”Katsotaanoa kuitenkin vielä kerran, jospa rahasi kuitenkin riittäisivät.  ”Ok”, vastasi poika ja niinpä aloimme laskea rahoja uudelleen. Olin lisännyt hieman rahaa omasta kukkarostani pojan huomaamatta ja niinpä rahat riittivät nukkeen ja niitä jäi vielä hieman ylikin. Pieni poika sanoi: ”Jumalalle kiitos, että rahani riittivät.”

Sitten poika vielä jatkoi: ”Eilen illalla pyysin Jumalalta, että rahani riittäisivät tähän nukkeen, jotta äiti voisi antaa sen siskolleni ja Jumala kuuli toiveeni. Toivoin myös, että rahani riittäisivät yhteen valkoiseen ruusuun, mutta en kehdannut pyytää Jumalalta liian paljoa, mutta Jumala antoi minulle tarpeeksi rahaa sekä nukkeen, että ruusuun. Äitini rakastaa valkoisia ruusuja.”

Kun olin saanut ostokseni tehtyä, olin aivan erilaisella mielellä kuin ennen basaariin tuloani. En pystynyt unohtamaan tuota pientä poikaa. Sitten yhtäkkiä muistin jotain, mitä olin lukenut sanomalehdestä: humalainen rekkakuski oli ajanut kolarin henkilöauton kanssa, henkilöautoa oli ajanut nainen ja hänen kyydissään oli ollut hänen tyttärensä. Tytär oli kuollut heti ja nainen oli koomassa sairaalassa, naisen perheen piti päättää irrottaisivatko he hänet hengityskoneesta koska hän ei pystyisi enää heräämään. Voisiko tässä olla kyseessä juuri tuon pienen pojan perhe?

Kaksi päivää tapahtuman jälkeen luin sanomalehdestä, että tuo nainen oli kuollut. En pystynyt hillitsemään itseäni, joten kävin ostamassa kimpun valkoisia ruusuja ja otin selvää missä naisen hautajaisia vietettiin. Menin hautajaisiin katsomaan naisen avonaista arkkua ja siellä hänen vierellään oli valokuva pienestä nauravasta pojasta, hänen kädessään oli valkoinen ruusu ja rinnallaan kaunis nukke. Katsoin naista kyyneleet silmissäni ja poistuin hiljaa, tunsin että elämäni oli muuttunut lopullisesti.

Vielä tänäkään päivänä en pysty käsittämään sitä rakkauden määrää, jota tuo pieni poika tunsi äitiään ja siskoaan kohtaan. Ja vain sekunnin murto-osassa humalainen kuski oli vienyt kaikkein rakkaimmat ihmiset hänen luotaan pois.

 

 

Elämän merellä

On hetkiä,

joina tahtoisin olla vene,

sinun veneesi

vene, joka kantaa sinut

mihin ikinä kaipaat.

Vene, joka on kyllin painava

kaikelle lastille, mitä kannat mukanasi.

Vene, joka ei koskaan mene kumoon,

oletpa miten levoton tahansa,

olkoon elämänmeresi

miten myrskyinen vain.

-Margot Bickel