Timantti

 Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää omaa timanttiaan

Istuin bussissa  varhain aamulla ja katselin ulos ihaillen  kaunista talvista kevätmaisemaa.  Yöpakkasten jälkeen vesipisarat olivat jäätyneet puiden oksiin, ja ne  kilmalsivat auringon valossa kuin kauniit timantit. 

Myös meissä jokaisessa on jotain kauniisti säihkyvää, kun valo taittuu meissä.  - Timanttiainesta.  

Timantti syntyy maan alla kovassa paineessa ja kuumuudessa. Se on luonnnossa esiintyvistä aineista kovin. Se on syvällä maan kuoressa muodostunut jalokivi, jonka tulivuoren purkaus on tuonut maan päälle. Timantin ominaisuuksia muihin jalokiviin verttuna on niiden voimakas kiilto ja loisto sekä kovuus. Ilman hiontaa timantti kätkee kauneutensa, ja oikein hiottuna se  imartelee niin korun kuin kantajansa kauneutta.

Me emme aina häikäise toisiamme, mutta parhaassa tapauksessa mekin  hiodumme vastakkain, hioen toinen toisiamme tällä elämän matkallamme. 

Aivan metsän keskellä on kaunis pieni lähde. 

Lähde kimaltaa hiljaisuudessa.

Kun katson lähteeseen voin nähdä satoja timantteja,

joista jokainen kuvastaa minulle elämäni hetkiä; niitä parhaita.

Otan kämmenelleni vettä, 

näen siinä yhden timantin, joka alkaa loistaa auringossa.

Se loistaa yhä syvemmin, yhä selvemmin.

Mitä tarkemmin sitä katson, mitä kauemmin keskityn siihen, 

sitä kauniimmaksi se muuttuu, huomaan uusia yksityiskohtia; liikuttavia.

Tuo timantti on tämä hetki minun elämässäni, 

ainutlaatuinen, ainutkertainen kaunis timantti. 

~Runotalo~

Hiottu timantti

Olin suurella hietikolla

pieni kivenmurunen,

moni vain käveli ylitseni,

minua tuskin huomasi.

Harvoin joku tarttui minuun,

heittäen nopeasti takaisin,

silloin saatoin joskus joutua,

jopa meren aaltoihin.

Ei minussa ollut hohtoa,

ei kimmeltävää pintaa.

En keräilijälle kelvannut,

ei minua painettu vasten rintaa.

Eräänä päivänä lempeä käsi

tarttui minuun hellästi.

Ystävällisin ja rakastavin silmin

katsoi ylhäältä alas puoleeni.

Tietoinen hymy huulillaan

Hän minua pientä katseli.

”Timantin, teen sinusta timantin!”

Hän yllättäen lausahti.

Hän poimi maasta minut,

naarmuisen ja likaisen.

Oli pintani täynnä halkeamia,

olin karhea ja rosoinen.

Hän asetti minut joukkoon,

muiden loistavien timanttien.

Ero oli todella melkoinen,

en ollut niiden arvoinen.

Hän otti minut käsiinsä,

alkoi puhdistaa ja kiillottaa.

Vähitellen aloin muuttua.

Miksi Hän puhdisti minua?

Hän oli luvannut minullekin

muodon ihanan ja uuden.

Minusta tulee kristallinkirkas,

saan uuden mahdollisuuden.

Herra, Mestarini, minua kiillottaa,

alan säteillä Kunniaansa!

Ilon kyyneleeni taivaalla

loistavat kirkkaana sateenkaarena.

Minussa on edelleen jäljellä

monta rosoista kulmaa.

Mutta voin jo toisille säteillä,

Herrani timanttina pimeydessä loistaa.

 ~Ritva Piho~

Meissä jokaisessa säihkyy timantti, 
aito ja erilainen.