Sydämestäni pyyhi suru

22.2.13

Sain tänään kuulla suru-uutisen, minulle hyvin rakas ihminen oli viime yönä nukkunut pois.  Käyn häntä aina tapaamassa, kun käyn etelä-pohjanmaalla. Viimeksi näin häntä jouluna. Hän asui palvelukodissa ja hänen huoneensa oli  kauniisti  sisustettu, joulun punaisin värein. Katseeni huoneessa kiinnittyi moniin enkeleihin.

Kun tapasimme, hän oli aina aidosti  kiinnostunut siitä, mitä minun elämääni kuuluu. Hän kuunteli ja antoi hyviä ohjeita ja neuvoja, olihan hänellä paljon elämänkokemusta. Hän olisi muutaman päivän päästä täyttänyt 97 vuotta. Hän oli nuorekas ja "elämässä kiinni" ja hänen ilonsa ja naurunsa tarttui lähellä oleviin.   
Hänen elämänsä ei aina ole ollut helppoa, mutta hän oli säilyttänyt  luottamuksen Jumalaan.

Muistot säilyvät ja tekevät unohdetusta totta
kuin niiden syli olisi taas avoimena edessäni. 

Elämä alkaa luopumisesta

ja päättyy luopumiseen. 

- Siksi luopumista on 

syytä kunnioittaa. 

~Hanna Ekola~

Usein pidämme niin monia asioita itsestään selvyyksinä, ajattelemme, että läheisemme on aina siinä ja elämä jatkuu samalla tavalla ja hyvästellessä odottaa jo seuraavaa tapaamista.
Suru-uutsen tullessa tajuaakin, että hän on lopullisesti poissa, en voi enää kertoa hänelle, miten  paljon häntä rakastan. Silloin ne  yhdessä vietetyt hetket - muistot nousevat arvoon arvaamattomaan  ja ymärtää, että millään muulla elämässä ei ole merkitystä ja tajuaa elämän jokaisen hetken olevan elämisen arvoista.  

 

"Sitä mitä kaipaamme,

emme menetä koskaan.

Sitä jota rakastamme

kaipaamme aina.

Emme menetä koskaan

sitä mitä rakastamme.

Sitä jota rakastimme

rakastamme aina. "

Rakkaudella!