Kesällä ajelin Etelä-Pohjanmaalle, Seinäjoelle reitti on minulle hyvinkin tuttu, mutta siitä huolimatta käytin matkalla navigaattoria. Mielestäni on niin helppoa ajaa, kun voi kuunnella navigaattorin ohjeita, milloin tulee kääntyä oikealle tai vasemmalle ja milloin taas jatkaa suoraan eteenpäin. Kun Seinäjoelle oli matkaa vajaa sata kilometriä, alkoi tapahtua jotain kummallista. Navigaattori ilmoitti toistuvasti: "Käännös oikealla tulossa.", "Käänny oikealle." tai "Viidenkymmen metrin jälkeen käänny oikealle."
Oikealle oli mahdotonta kääntyä, koska siellä ei ollut kuin peltoa ja hyvin kapea polku, joka näytti päättyvän metsän reunaan. Navigaattorini kehoituksista huolimatta jatkoin ajamista eteenpäin, jolloin se ilmoitti: "Käänny takaisin mikäli mahdollista."
Mietin siinä ajaessani, kuinka tärkeää on se, että meillä on elämässämme päämäärä ja reitti tiedossa, jota kohti kuljemme.
Raamatussa meillä on annettu selkeät "ajo-ohjeet", jotta löytäisimme perille asti.
"Vasta sitten kun elämällä on päämäärä,
se on elämisen arvoista."
Yksi ja sama tie voi näyttää eri vuoden aikoina täysin erilaiselta.
Tie jota kävelit kesälomalla, näyttää talvella aivan erilaiselta. Silloin se on valkoisen lumipeitteen alla ja voit vain aavistella, missä tien pientareet ovat. Silti se on tuo sama tie, kesällä, talvella, sumussa, auringonpaisteessa ja pimeässä.
Mutta joka kerta opit tuntemaan sitä hieman paremmin. Huomaat uusia asioita. Jokaisella elämämme taipaleella on omat merkityksensä ja mahdollisuutensa. Usein joudumme myös ratkaisemaan mihin suuntaan jatkamme matkaa.
Maailmassa on paljon isoja saappaita,
joiden rinnalla omat saappaani
kutistuvat lähes olemattomiksi ja
jotka jalassani voin viettää vain
pienten askelten päivää.
Mutta vaikka en pääsisikään
matkallani pitkälle,
toivon, että pääsisin lähelle.
Lähelle itseäni ja
lähelle muita.
Matkan pituutta tärkeämpää
on suunta ja se
että yleensä saa olla matkalla
ja odottaa perille pääsyä.
~~Hanna Ekola, Juha Salonen/Valoa ja voimaa~
